Sintra vei sydämen
Sintra on kaupunki Lissabonin lähellä ja yksi Unescon maailmanperintökohteista. Olen haaveillut vierailusta tuohon kaupunkiin palttiarallaa vuoden verran ja viimeinkin pari viikkoa sitten sinne pääsin. Ja oli kyllä kaiken odottamisen arvoista! Vitsit mitä maisemia! Kaupungissa oli turisteja edelleen paljon, vaikka lokakuun alussa elelläänkin off-seasonia. Reissukamuina olivat kaksi koulukaveria Portosta. Toinen puhuu portugalia toisena kielenään, mikä kummasti helpotti asiointia ja alensi muun muassa kyytien hintoja :D
Sintraan teimme päiväretken Lissabonista ja siihen meni ihan koko päivä. Junamatkat olivat halvat, mutta nähtävyyksien sisäänpääsystä piti maksaa yllättävän paljon. Huomasi kyllä, että olemme turistialueella.
![]() |
| Sandra ja Gordana tuktukin kyydissä |
Ensimmäisenä vierailtiin Castelo dos Mourosin linnoituksella. Vähän jännitti korkeanpaikankammoista, mutta hulppeat maisemat olivat sen arvoisia.
Sitten käppäilimme Palácio Nacional da Penaan, eli suomalaisittain Penan huusholliin. Mieletöntä väriloistoa ympäriinsä. Kävimme myös palatsin sisällä, ja oli mielenkiintoista lukea paikan historiasta ja nähdä, kuinka entisaikoina kuninkaalliset ovat eläneet. Vähän aloin itsekin haaveilemaan erillisestä teehuoneesta ja privaattikylppäristä makuuhuoneessani. Tuumimmekin, josko tekisimme tarjouksen tuosta palatsista ja saisimme tehtyä siitä asumuksen Erasmus-opiskelijoille.
![]() |
Pyörimme myös puistossa palatsin ympärillä. En tiedä, montako kilometriä tuli käveltyä, mutta tarpeeksi paljon siihen, että nälkäkiukku meinasi yllättää.
![]() |
Palatsialueelta suuntasimme lopulta Sintran historialliseen osaan, jossa söimme lounasta, tiirailimme nähtävyyksiä ulkoapäin ja löysimme happy hourin mielettömällä sijainnilla. Vastaan tuli myös alla oleva ilmeisesti improvisoitu performanssi, jota jäimme tuijottelemaan. Hauskaa, että tällaistakin on mahdollista harrastaa! Ei tarvita, kuin piano seisomassa pihalla. Kuvan takana on myös tarina kissasta, joka yritti rääpiä meistä jokaista. :D
![]() |






Kommentit
Lähetä kommentti